Näyttelyyn osallistuvat Maisa Kivi, Virpi Lehto, Jyrki Markkanen ja Anna Ruth.

Jyväskylän Taiteilijaseura täyttää tänä vuonna 65 vuotta. Ammattitaiteilijoista koostuvassa seurassa on 117 jäsentä. Toiminnan sydän on Galleria Becker Jyväskylän yliopiston tuntumassa. Vanhan puutalon tunnelmallisissa tiloissa toimii näyttelytilojen lisäksi seuran taidelainaamo, joka puolestaan täyttää nyt 25 vuotta. Taiteen ystävät ovat oppineet poikkeamaan Beckerin näyttelyihin sekä vuokraamaan teoksia lainaamosta kotinsa kaunistukseksi.
Juhlavuoden aikana seuran näyttelyt levittäytyvät viiteen kohteeseen Jyväskylässä. Lapin Taiteilijaseuran kutsumana neljä taiteilijaa Jyväskylän Taiteilijaseurasta suuntaa matkansa Rovaniemelle ja rakentaa näyttelyn Galleria Napaan. Vastavuoroisesti on ensi vuonna Lapin Taiteilijaseuran näyttely Jyväskylässä.
Anna Ruth (s.1975) syntyi Yhdysvalloissa, muutto Kanadaan oli edessä jo nelivuotiaana. Ylioppilaaksi tultuaan Anna aloitti opinnot taidekoulussa. Sittemmin hän lähti opiskelijavaihtoon Englantiin ja sieltä edelleen Ranskaan. Siellä hän valmistui taiteen maisteriksi. Kahdeksan vuoden ajan hän teki taidetta Ranskassa ja samanaikaisesti myös työskenteli maatiloilla. Vuosituhannen vaihteessa hän tutustui lammastilan toimintaan Paraisilla. Vuonna 2002 Anna Ruth siirtyi Jyväskylän taiteilijaresidenssiin. Nykyään hän työskentelee Jyväskylässä, jossa hänellä on myös koti ja perhe.
Vuosien työskentely erilaisilla maatiloilla on kehittänyt taiteilijan suhdetta luontoon ja auttanut häntä ymmärtämään ympäristömme tilaa. Se on herättänyt myös vahvan halun vaikuttaa taiteella ihmisten asenteisiin suhteessa heidän elinympäristöönsä.
Anna Ruth voitti Vancouverin kaupungin julkisen taiteen kilpailun talviolympialaisten aikaan.
Tänä vuonna hänellä on ollut myös kolme näyttelyä Kanadassa. Lisäksi hän on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa
Jyrki Markkanen (s.1956 Jyväskylä), taidegraafikko, käsittelee teoksissaan yhteiskuntaa populaarikulttuurin tyyliin. Niiden tieteismaailma on nykyhetken varjo, toinen taso. Ihmisen jatkuva halu kehittyä nopeammin, pidemmälle ja korkeammalle mihin hintaan tahansa vääristää suhteen ympäristöön, luontoon ja toiseen ihmiseen.
Hakusanoja näihin vedoksiin ovat öljy, muovi, keinotekoinen, huumoria kuitenkaan unohtamatta.
Työssään Jyrki Markkanen käyttää valokuvapohjaisia syväpainomenetelmiä: polymeeriä,
imagonia ja fotoetsausta yhdistäen niitä perinteisempiin tekniikoihin. Hän tekee myös puhtaita
valokuvasarjoja polymeerigravyyreinä.
Jyrki Markkanen asuu ja työskentelee Jyväskylässä.
Kuluvana vuonna hänen teoksiaan on ollut esillä mm. Suomesta-galleriassa Berliinissä ja
Mäntän kuvataideviikoilla.
Maisa Kivi (s.1941 Ylivieska) on toiminut luokan- ja kuvaamataidonopettajana sekä taidetalo Laaja-Artin galleristina.
Viime talven hän opiskeli quera seca -savimaalausta Espanjassa. Tätä maurien vanhaa menetelmää hän on mukaillut vapaasti omiin tavoitteisiinsa sopivaksi.
Ihminen - tila - liike ovat elementit, joista useimmat Kiven teokset rakentuvat.
Ihminen tanssivana olentona kiinnostaa erityisesti.
Akvarellitekniikka soveltuu taiteilijan nopeaan työskentelyyn tanssijan kanssa.
Reaalitodellisuuden lisäksi tanssiin saattavat tulla mukaan utuiset hahmot mielikuvitusmaailmasta.
Pienissä akryyli- ja öljymaalauksissaan taiteilija vie katsojan esinemaailman viitteiden kautta historiaan, jossa henkinen elämys tuntuu pysähtyneen ikuisesti jatkuvaksi todellisuudeksi.
Maisa Kivi asuu ja työskentelee Saarijärvellä.
Hänellä on ollut tänä vuonna näyttelyt Espanjan Fuengirolassa sekä Jyväskylän Galleria Beckerissä.
Virpi Lehto (s.1957 Jyväskylä) on kuvataiteilija, joka on toiminut myös taiteen opettajana
Jyväskylän seudulla useitten vuosien ajan. Taideopinnot hän on suorittanut Suomessa ja
Espanjassa.
Virpi Lehdon ilmaisukeinoja ovat maalaus, tilateokset, ympäristötaide ja performanssit.
Näistä tärkeimmäksi hän kokee maalauksen. Öljyvärit, akvarellit ja tussit ovat tuotteliaan taiteilijan eniten käyttämät työvälineet. Öljy tekee maalauksista täyteläisiä, akvarelli antaa keveyden, ja tussi sallii sattumat. Tilateokset ja ympäristötaide ovat leikittelyä materiaaleilla ja paikan synnyttämillä ideoilla. Ne ovat myös vuoropuhelua ympäristön ja katsojan kanssa. Niiden tekeminen on hauskaa vastapainoa työhuonetyöskentelyn yksinäisyydelle. Performanssit ovat olleet yhteistyötä näyttelijöiden ja tanssijoiden kanssa.
Virpi Lehto asuu Joutsassa ja työskentelee Jyväskylässä ja Joutsassa. Tänä vuonna Virpi Lehdon näyttelyitä on ollut Hankasalmen kirjastossa, Jämsän Kivipankissa
sekä ryhmänäyttely Uuden Polven Museossa Säynätsalossa.