26.3. - 28.5.2010
Keskisuomalaisen näyttelytila (Aholaidantie 3, Jyväskylä)
Taiteilijaseura järjestää vuoden aikana neljä näyttelyä sanomalehti Keskisuomalaisen näyttelytilassa. Tähän näyttelyyn osallistuvat taiteilijat Allan Frilander, Hanna Holma, Piia Myllyselkä ja Anna Reetta Pehkonen.
Tärkein aiheeni veistoksissani on ihminen, ihmisen tunteet, pelot, surut, eriluonteenpiirteet, ehkä myös ammatti, silloin, kun kuvastuu luonteesta. Ajan henki ja tapahtumat saattavat antaa aiheen veistokseen, niin kuin ihmisen kävely kuussa ja aikoinaan Vietnamin sota. Ihmisten keskinäiset suhteet, häät ja seurustelu ovat myös kiintoisia kuvauksen kohteita. En sitoudu mihinkään ismiin tai ajankohtaiseen suuntaan vaan haluan olla vapaa ja kuvata sanottavani juuri sillä tavalla, mikä minulle on sillä hetkellä mieluisin.
Onkohan koskaan ennen taide päässyt niin lähelle lehdistöä kuin nyt täällä.
Vaatii rohkeutta ja työtä elää ja voida hyvin. Jäädäkö velloviin suvantoihin vaiko hypähtääkö uusiin raikkaisiin tuuliin ja maisemiin, siinäpä jokapäiväinen ja jokahetkinen vapaa valinta.
Työskentelyni tavoitteena on tehdä kuvia, jotka antavat katsojalle tilaa, vapautta ja virkistävän hetken. Myös minulle niiden tekeminen ja katsominen on virkistävää. Se johtuu siitä, että kuvien lähtökohta on todellisissa hetkissä, jolloin olen ollut enemmän läsnä ja hyvinvoiva kuin tavallisessa arkielämässäni. Elämä näyttäytyy mahdollisuutena ja suurena lahjana. Sellaisina arvokkaina hetkinä silmieni eteen usein purjehtii yllättävä ja ennennäkemätön kuva.
Kuvien nimitekstejä varten kirjoitan aina useita arkkeja tekstiä, josta oikea säe usein vasta pitkän työn jälkeen ponnahtaa esille. Nimet eivät siis ole lainauksia. Poikkeuksena on tämän näyttelyn työ, jossa on Jarkko Martikaisen ystävällisellä suostumuksella mukana lainaus hänen hienosta kappaleestaan Kaikki me kuolemme pian.
Kuvat ja niiden nimet yhdessä muodostavat suurempaa kuvallista ilolaulua.
Keksityt aatelissukulaiset, akryyli- ja lyijykynäteoksia levylle, 2009-2010
Kun tarpeeksi etsii, löytyy jokaisen sukupuun pimeimmistä risukoista mahtailevia linnanherroja ja sikailevia vapaaherrattaria. Tai jos ei löydy, niin voi sepitellä. Keksityt aatelissukulaiset -näyttelyssä töiden sisältö jää katsojan löydettäväksi. Menneisyyden seikkailut, kohtalot ja sukulaissuhteet voi tekaista täysin omien mieltymystensä mukaan. Olkaa hyvät!
Maailmankuvani näkyvät töissäni.
Maalaaminen on minulle eräänlainen tutkimusmatka. Työskennellessäni pohdin, onko mahdollista kokea ja maalata sillä tavoin puhtaan esteettisesti teos, joka kuvaa esim. väkivaltaa tai pahuutta, ettei se herätä tarvetta pohtia sisältöä tai moraalisia kysymyksiä ja voiko siten aiheeltaan rumakin muuntautua kauniiksi. Minua kiinnostaa erityisesti mediakuvan estetisoituminen, miten maailma näyttäytyy kodista käsin katsottuna ja miten se vaikuttaa minuun.
Olen huomannut, että uutiskuvat näyttäytyvät kauniina huolimatta aiheista: onnettomuudet, tulipalot, luonnonkatastrofit ja sodat. Uutiset ovat television aikakaudella estetisoituneet. Enää ei riitä, että ne toimivat katseen pysäyttäjinä, niiden tulee toimia myös katseen säilyttäjinä. Uutiskuvat ovatkin entistä monimutkaisempia ja niissä käytetään kuvataiteen formaaleja ratkaisuja, usein itsetietoisen esteettisesti (Saraste 2000, 27). Tästä näkökulmasta katsottuna minulla on herännyt kysymyksiä, joita käsittelen maalauksissanikin: tuoko kuvataide mediana, jota pidetään itsestään selvästi esteettisenä, vielä enemmän lisäarvoa sisältöön ja voiko taide olla kaunista, vaikka teoksessa esiintyvät asiat eivät olekaan lähtökohdallisesti kauniita? Onko taide aina hyvän puolella?
Maalaan temperatekniikalla, mikä on suhteellisen hidasta, mutta se antaakin siten mahdollisuudet pohdiskella myös hitaasti muuttuvia tai pysyväluonteisia ihmisen toiminnan ei-toivottujakin puolia. Valitsemani maalaustekniikka voi olla siis sillä tavoin tietoinen kannanotto.
Lähteet: Saraste, Merja 2000. Imagewear –kuvajournalismi mediafuusiossa, Taideteollisienkorkeakoulun julkaisu B 59. Jyväskylä:Gummerus kirjapaino Oy