![]() | ||
galleria taidelainaamo taiteilijaseura ajankohtaista yhteystiedot |
Hyvät Jyväskylän toivot, On helppo rakastaa Suomea, kun on täällä kaukana lämpimässä. Muuten en koe itseäni kovin suomalaiseksi. En koe ruotsalaisen älymystön 1800-luvulla keksimää fiktiivistä tarinaa Suomen kansasta yhtään todempana kuin joulupukkia tai jeesusta. Jos pitäisi valita olisin mieluummin vaikka jyväskyläläinen kuin suomalainen. Vietin 12–14-vuotiaana monta päivää Jyväskylän hienossa uimahallissa kilpailemassa, ja jyväskyläläiset uimaritytöt olivat tosi kivoja. 2000-luvulla tämä on ensimmäinen kerta Jyväskylässä. Olen siis täysi turisti täällä. Eilenkin pysähdyin suu auki katselemaan hienoa vanhaa taloa, oliko se nyt, Rauhankadulla. Siksi olin ihmeissäni, kun minut pyydettiin juryttamaan tämä näyttely. Mietin hetken ja ymmärsin, että minut oli pyydetty juuri koska olen turisti. Turisti tuo aina mukanaan oman tietämättömyytensä, kömpelöytensä ja omituiset vieraat tapansa, mutta myös arkistenkin, typerienkin asioiden ihmettelemisen taidon, joka paikalliselta tutussa ympäristössä välillä unohtuu. Olen siis turistijury, joka ei tiennyt Jyväskylästä, sen historiasta, kulttuurista tai taiteilijoista mitään ennen tätä matkaa. Ottakaa se huomioon näyttelyä katsoessani. Se on turistin valitsema ja ripustama. Jos joku kuuluisa ja muuten näyttelypaikan ansainnut taiteilija on jäänyt ulos, se johtuu vain siitä, etten voinut tietää. Koska olen turisti. Paikallisethan usein vihaavat turisteja, koska he eivät tiedä mistään mitään. Ihastuneena ihmettelin eniten, miten korkeatasoista taidetta täällä tehdään. Näyttelystä tuli hieno, ja sen valitseminen ja ripustaminen huikeaa. Kiitos kovasti kaikille, jotka olivat auttamassa. En voi sanoa mitään teemaa tai punaista lankaa jota se seuraa. Tai ehkä teema on Turismi. Näyttely on täysin turistin subjektiivisesta näkökulmasta valittu näyttely. Hieno näyttely onkin. Kiitos kaikille tekijöille siitä. Täällä Floridassa on paljon kerjäläisiä, joiden näkemisestä tulee huono omatunto. Minulla vain on varaa lennellä paikasta toiseen, kun toiset anelee ropoja kadulla. Mietin usein, mitä muuta voisin tehdä kuin antaa rahaa. Olen ruvennut ostamaan kerjäläisiltä kylttejä parilla kympillä. Olen ostanut niitä jo Venetsiasta, Moskovasta, Berliinistä, Houstonista, New Yorkista, Helsingistä, Barcelonasta, Pariisista ja Quebeckistä. Köyhiä on maailman joka kolkassa todella paljon. Se mitä tästä Jyväskylän matkasta jäi eniten mieleen on se, että taiteilijat on laitettu täällä ilmeisesti todella ahtaalle. He ovat Jyväskylän kerjäläisiä. Muistakaa aina muita, joilla ei mene ihan niin hyvin kuin teillä. Kiitos. Toivotan teille hyviä avajaisia, |
|
|
« « paluu pääsivulle
| ||