Näyttely on kooste pitkällä aikavälillä valmistuneista kuvitteellisista kuvituksista. Vai pitäisikö sanoa: kuvitusten kaltaisista kuvista - oikeat kuvitukset kun tehdään yleensä tarinan yhteyteen, vaikka monet hienot kuvitukset toimivatkin myös yksittäisinä teoksina. Tämän näyttelyn kuvitukset ovat orpoja, ilman kertomuksia tarjoiltuja yksittäisiä kuvia sekä kuvasarjoja.
Sekä kuvien tekeminen että kirjoittaminen ovat itselleni asioita, joiden pariin en ole varta vasten hakeutunut, vaan ne vain ovat. Välillä päähän tulvii kuvia tai sanoja ja ne jäävät sinne niin pitkäksi aikaa pyörimään, kunnes saan ne ulos ihmisten ilmoille jossain muodossa. Kirjoittaminen ja kuvien tekeminen tapahtuvat varmaankin samassa paikassa pääkoppani uumenissa, mutta en ole koskaan osannut yhdistää niitä. Kirjoittaessani visualisoin tapahtumia ja ikään kuin vain kerron, mitä näen - mutta en silti osaa kuvittaa tarinoitani. Enkä myöskään osaa pukea lauseiksi sitä, mitä kuvissani tapahtuu. Tarina niiden takana on olemassa, mutta liian epämääräinen tai monisyinen kerrottavaksi sanoin.
Näyttelyn kuvat ovatkin kuin irrallisia kohtauksia jostakin pääni sisällä muhivista tarinan pätkistä, mutta kokonaisia kertomuksia niiden ympärillä ei ole olemassakaan. Ainakaan kirjoitettuna.
Pääni kuvituskirjastoon kuuluvat kaikki osastot tragedioista komedioihin ja siellä tuntuu olevan edustettuna useampi tarinankertoja. Jos näyttelyn teokset olisivat oikeiden painettujen tarinoiden kuvituksia, niitä ei välttämättä olisi julkaistu samassa kustantamossa. Yhtenäistä visuaalista teemaa ei näyttelyssä ole, vaikka kaikki kuvat onkin tehty periaatteessa samanlaisella tekniikalla: valokuvaa, maalausta, arkistomateriaaleja ja skannattuja pintoja yhdistellen.
Päivi Hintsanen
- Kuvittelija
www.paivihintsanen.fi