SixtyFiles

Jussi Heikkilä (1952-)

ID
Koivu, joutsenen luu, messinki, 21x30, 1988.
Intianhanhi ylittää Mt.Everestin matkallaan pesimäseudulleen
Silkki, hiekkapuhallettu lasi, 1991.
Tähtiä ja lintuja
Messinki, kaukoputket, uudelleen käytetty mahonki, 240x35x5, 1991.
Sukupuutto
Saarni, neonvalo, paristokäyttöinen leikkikalu, 620x120x300, 1992. Kuva: Jyväskylän Taidemuseo.
Bioindikaattorit - Suomessa tapaamiani lintulajeja
1993.
Alkulintu.
Kaiverrus lentokonealumiinille, 39x24x10, 1994.
Kirjasto
Kuparoitu rauta, kirjat, 1997. Kuva: Jyväskylän Taidemuseo.
Pieni lintukirjasto
Lintukirjat, teräs, 1999. Kuva: Jyväskylän taidemuseo.

Jussi Heikkilä (1952-)

Jussi Heikkilä kuuluu taiteemme tärkeisiin uudistajiin 1980-luvulla, vaikka hänen lahjakkuuttaan ei juuri laajemmin ole huomioitu. Heikkilän taiteen aika ei ole tullut ja kuitenkin hänen taiteensa sisältämä kokonaisvaltaisuus olisi voinut toimia hengenpelastajana jo kauan sitten.

Vaikka Heikkilä käsitteleekin teemoja, joiden kautta on suoraan nähtävissä maapallon ekotasapainon vakavia häiriöitä, ei hänen taiteensa yleensä tuo tulevaisuutta esiin synkkinä näkyinä. Hänen teostensa hienoviritteisyys pyrkii synnyttämään ihmisessä ennemminkin hämmentäviä tiloja, sormennapsahduksen kaltaisia säpsähdyksiä, jotka liikauttavat jotain olennaista kokijan sisimmässä. Valaistumisen ratkaisevan nyrjähdyksen. Samaistuminen osaksi luonnon omaa elämää on henkinen vallankumous, josta nousee arvojen ja kunnioituksen uusi aikakausi. - Heikkilä ilmaisee luonnon toimintatapoja, ekologisia rajatiloja ja kärsimyshistoriaa haluten synnyttää aktiivisen toivon ja toiminnan ilmapiirin.

Jussi Heikkilä edustaa käsitetaiteen uutta sukupolvea, joka ei teorioihin pohjaten määrittele taiteen olemusta vaan etenee älyllisesti ja emotionaalisesti taiteen ja todellisuuden vyöhykkeillä. Intuitio lienee hyvä sana luonnehtimaan Heikkilän luomistapaa. Intuititio on avain, jolla päästään ulkoaopitun tuolle puolen, koko siihen tietovarastoon, jonka evoluutio on kätkenyt ihmisen mieleen. Se on tie, jota pitkin taiteilija kulkee olemassaolon alkujuuriin saakka.

Hannu Castren, 1992